perjantai 28. joulukuuta 2012

Kiinalainen Horoskooppi 2013 Hevonen

Hevosen horoskooppimerkin omaavaa kuvataan vapaaksi ja omapäiseksi. Hevonen rakastaa pitää huolta itsestään ja onkin usein ulkoisesti erittäin huomiotaherättävä. Hevoset eivät välitä muiden mielipiteistä ja keskittyvätkin elämään täysin omaa elämäänsä.

Rohkeutta ei hevoselta puutu ja he viettävätkin hyvin monipuolista ja viihdyttävää elämää. Perhe-elämä ja parisuhde ei useimmilla hevosilla ole elämän ykkösprioriteetti, mutta hevonenkin rauhoittuu usein lopulta iän kertyessä.

Kiinalainen Horoskooppi 2013 Tiikeri

Tiikerit ovat horoskooppieläimensä mukaisesti hyvin voimatta ja rohkeita persoonia. Tiikerit arvostavat elämänarvoissa rehellisyyttä ja oikeudenmukaisutta, ja pyrkivätkin elämään mahdollisimman paljon näitä arvoja kunnioittaen. He eivät pelkää muiden ihmisten mielipiteitä, mikäli ovat itse toimineet oman arvomaailmansa sisällä.

Tästä syystä tiikereitä pidetään joskus kylminä ja julmina. Tiikerit ovat kuitenkin usein ihailtuja ihmisiä, mutta eivät kovin sosiaalisten taitojensa vaan jylhän olemuksensa vuoksi. He elävät elämäänsä omien sääntöjen mukaan, mutta osaavat antaa tämän oikeuden myös muille kansaeläjille.

Kiinalainen Horoskooppi 2013 Rotta

Löydät vuosittain astrologian ennusteet vuodelle 2013, lukemat ja koko tulevalle vuodelle ennusteet kaikki eläinradan merkit, jotka kattavat rakkaus, ihmissuhteet ja yhteensopivuus, ura, työtä ja rahaa sekä terveyttä, onnea ja ystävyyttä.

Rotat ovat persoonina usein positiivisia ja tulevaisuuten luottavaisesti suuntautuvia. He ovat viisaita ja elämään intohimoisesti suuntautuvia, jotka menestyvät elämässä pääsääntöisesti hyvin. Menestys ei usein johdu ahneudesta, vaan puhtaasta mielenkiinnosta, joka ajaa Rotan horoskooppimerkin omaavat kehittämään itseään ja työskentelemään mielenkiinnon kohteidensa parissa. Perusluonteeltaan Rotat ovat myös säästäväisiä ja saitoja, joille perhearvot ovat tärkeitä.